Vaellus Dolomiiteilla, Verona ja Venetsia 4.-11.6.-2016

Aurinkomatkat: Vaellus Dolomiiteilla
Matkaseurue: Emma

HUOM! Klikkaamalla kuvaa pääset kuvien selaukseen.

Lauantai 4.6.2016 - Helsinki-Verona

Lähdin yhden maissa iltapäivällä bussilla rautatieasemalle, josta jatkoin 13.29 P-junalla lentoasemalle. Noin viisi yli kaksi olin perillä. Lentoaseman juna-asema on varsin syvällä maan alla, ja sieltä saa kävellä jonkin muutaman sata metriä päästäkseen lähtöaulaan, mutta kyllä se kansainvälisen vertailun kestää...

Olin tehnyt lähtöselvityksen jo kotona. Kentällä sain automaatista bordarin ja matkalaukkutunnisteen. Self-service check-innistä siirryin self-service baggage-droppiin. Laukkuni painoi 13 kg. En ole ihan vakuuttunut kuinka kätevää tämä on satunnaiselle matkailijalle, mutta eipähän ollut jonoja - ainakaan minun edessäni! Turvatarkastuksessa tavaroistani testattiin satunnaiskokeella räjähdejäämiä. (Ei löytynyt.)

Suunnistin samaan kahvilaan kuin aina ennenkin. Se oli remontissa, joten kuumien juomien valikoima rajoittui teehen ja kahviin, mutta hyvältä se croissantti maistui teenkin kanssa. Kiertelin katsomassa parin lehti-/kirjakaupan tarjonnan, mutta mitään mielenkiintoista ei osunut silmään.

Lennon bordaus oli 15.40-15.55, suunnilleen aikataulussaan. Koneessa jouduimme kuitenkin odottelemaan vartin verran Saksan ilmatilan vapautumista. Putken päästä lähdimme 16.15 ja lentoon lähdimme 16.25. Euroopan lennolla oli tuttuun tapaan tarjolla vain teetä, kahvia, vettä ja mehua. Söin teen kanssa kotoa mukaan ottamani välipalakeksin. Loppumatkasta Italian ilmatilassa oli hieman turbulenssia kun kartelimme ukkospilvien päällä odottamassa laskeutumislupaa. Maassa olimme noin 18.05. Koneelta oli bussikuljetus asemalle - kokonaiset 15 metriä.

Laukkuni tuli hihnalla kuudentena! Tullin jälkeen olivat Aurinkomatkojen oppaat (kaksi, toinen heistä vaelluksen opas) vastassa, ja he ohjasivat minut bussille. Oppaamme nimi oli Outi Böök, ja ryhmämme mukavan pieni, vain 18 henkeä. 18.45 pääsimme lähtemään kentältä kohti ensimmäistä yöpymispaikkaamme Veronaa. Perillä pienessä hotelli Mastinossa olimme suunnilleen 19.15.

Hotellimme oli hyvällä paikalla aivan Piazza Bran tuntumassa. Juuri Bralle suuntasimmekin matkan hintaan kuuluvalle illalliselle kello 20. Illallinen oli italialaiseen tapaan runsas, kolme ruokalajia. Pastaa, paahtopaistia ja hedelmäsalaatti. Tämän köyhemmin emme syöneet muillakaan matkaamme kuuleneilla aterioilla, joita oli vähintään yksi per päivä. Takaisin hotellilla olin vähän ennen kymmentä, ja nukkumaan maltoin mennä puoli kahdentoista maissa.

Sunnuntai 5.6.2016 - Verona-Venetsia

Sunnuntaina kelloni soi 6.30, ja aamiaista sai seitsemältä. Aamiaistarjoilu oli täällä kuten muissakin hotelleissamme varsin kattava välimeren alueelle: runsaan pullatarjonnan lisäksi löytyi myös mysliä, jugurttia, erilaisia leipiä ja leikkeleitä. Taisi löytyä jopa pekonia ja munia. Kahvi ja teevesi tulivat automaateista, mikä aiheutti lievää hämmennystä, mutta kukaan ei jäänyt ilman haluamaansa.

Kello 8.30 lähdimme kimpsuinemme ja kampsuinemme kohti Venetsiaa. Pyhäaamun liikenne oli rauhallista, joten matka taittui joutuisasti ulos Veronasta. Matka kesti puolitoista tuntia ja sen varrella ihailimme Veneton maaseutua. Viljelykasveina olivat erityisesti viini ja maissi.

Hieman kymmenen jälkeen olimme siis Venetsiassa, tai ainakin sen liepeillä Tronchetton parkkialueella. Puoli yhdeltätoista pakollisen huoltotauon jälkeen nousimme pieneen paattiin, jolla siirryimme suoraan kaupungin keskustaan Pyhän Markuksen aukion tuntumaan. Venematkan aikana pääsimme jo ihailemaan kanaalin rantaan rakennettujen talojen komeita julkisivuja, jotka olivat aina upeampia kuin kujille päin. Yhdeltätoista olimme rannassa ja kävelimme parin-kolmensadan metrin matkan Venetsian virallisen sisäänkäynnin, pyhien Theodosiuksen ja Markuksen pylväiden, luo. Paikallisopasta jouduimme odottelemaan hieman, sillä hänet oli varattu meille vasta 11.30.

Paikallisoppaan vetämälle kävelykierrokselle saimme korvakuulokkeen, mikä oli oikein hyvä kaupungin tungoksessa. Aloitimme luonnollisesti Pyhän Markuksen aukiolta, jossa meille kerrottiin sen rakennuksista ja niiden historiasta. Campanile, Pyhän Markuksen basilika, Dogen palatsi Torre dell'Orologio ja aukion laidan kuuluisat kahvilat. Siinä vierähti mukavasti puolisen tuntia. Seuraava esittelykohde oli La Fenice eli Venetsian oopperatalo. Jatkaessamme sieltä kohti Canal Grandea, ohitimme hotellina toimivan rakennuksen, jonka koristeluun oli käytetty oikeita tykkejä ja tykinkuulia. Campo Sant'Angelolla kuulimme kuinka Venetsiassa ennen varastoitiin sadevettä aukioiden alle. Lopulta päädyimme Canal Granden varrelle lähelle Rialton siltaa. Se on Venetsian korkeinta seutua, joten edes vuoden 1966 suurtulvan aikaan vesi ei noussut kuin reilut puolimetriä katutason yläpuolelle. Kierroksemme päättyi yhden korvilla Campo San Bartolomeolle Rialton sillan tuntumaan.

Vapaata aikaa oli kello neljään asti, eli kolme tuntia, tapaaminen San Marcolla. Päätin suunnata suoraan Rialton yli kohti Scuola Grande di San Roccoa, jonka olin valinnut pääkohteekseni. Vuodesta 1591 vuoteen 1854, jolloin Accademian silta rakennettiin, Rialton silta oli ainut Canal Granden ylittävä silta. Vaikka Venetsiassa oli rakennettu kivisiltoja jo 1100-luvulla, Rialton silta oli aiemmin tehty puusta; sabotaasi tai mätäneminen romahduttivat sen 1588.

Scuola Grande di san Rocco olikin sitten jo aivan nurkan takana. Koulu aloitti hyväntekeväisyysveljeskuntana. Se perustettiin Pyhän Roccon kunniaksi – pyhimyksen, joka omisti elämänsä sairaiden auttamiselle. 1564 sen jäsenet päättivät tilata Tintorettolta seinien ja katon koristelun. Hänen varhaisimmat maalauksensa, ensimmäiset niistä yli viidestäkymmenestä jotka hän lopulta kouluun teki, täyttävät pienen Sala dell’Albergon. Hänen myöhemmät maalauksensa ovat alakerran hallissa heti sisääntulon jälkeen. Samalla aukiolla Scuola Grande di San Roccon kanssa on San Roccon kirkko. Sen rakensi Pietro Bon vuosina 1489-1508. Sisällä kirkossa on pääalttarissa Pyhän Roccon pyhäinjäännös.

San Roccolta suuntasin kohti Accademian siltaa, toista Canal Granden ylittävistä silloista. Väkijoukko tiheni jälleen siltaa lähestyessäni. Tarkoitukseni oli käydä Santo Stefanon kirkossa, mutta se olikin kiinni. Lähdin siis vain suunnistamaan takaisin kohti San Marcon aukiota. Matkan varrella pyörähdin ”Chiesa parrocchiale di San Moise’ Profetassa”. Päätin astua sisään liikkeeseen, joka myi Muranon lasia. Ja vain Muranon lasia. Päädyin ostamaan ruusukon, kun en tuntenut vetoa pikkukrääsään jolle ei koskaan olisi mitään käyttöä.

Neljän aikoihin kokoonnuimme siis Campanilen juurella, veimme laukut ja kamerat säilytykseen ja marssimme ryhmälipulla tutustumaan Pyhän Markuksen basilikaan. Kirkossa ei saanut opastaa, eikä oikein pysähdelläkään. Sisäpuolen mosaiikit ovat enimmäkseen 1100- ja 1200-luvuilta, osa on myöhemmin korvattu Tizianin ja Tintoretton taiteella. Vuoteen 1807 asti kirkko oli dogen yksityinen kappeli, sittemmin se korvasi San Pietro di Castellon Venetsian katedraalina.

Kirkossa oli niin hämärää ja niin paljon ihmisiä (vaikka määrää rajoitettiinkin), ettei sen loistosta juuri voinut nauttia. Kävimme kuitenkin katsomassa Pala d’Oroa, San Marcon arvokkainta aarretta. Se on jalokivin koristeltu alttariseinämä pääalttarin takana. Se koostuu 250:stä lehtikullalle emaloidusta maalauksesta goottilaistyylisessä kehikossa, joka on kullattua hopeaa. Se tehtiin alun perin Bysantissa vuonna 976, mutta sitä on koristeltu lisää vuosisatojen saatossa. Napoleon varasti osan jalokivistä vuonna 1797, mutta helmiä, rubiineja, safiireja ja ametistejä riittää edelleen. Viideltä astuimme jälleen veneeseen ja suuntasimme bussille. Hotellissa Trevison laitamilla olimme puoli seitsemän aikoihin. Ennen illallista kerkesin bussissa syömieni pähkinöiden ja särkylääkkeen lisäksi nauttia nokkaunista, jotka tekivätkin terää. Illallinen oli hotellissa 19.30, joskin sitä ennen teimme pienen esittelykierroksen. Tukevan kolmen ruokalajin aterian jälkeen uni maittoikin taas somasti.

Maanantai 6.6.2016 - Venetsia-Moena

Maanantai oli siirtymäpäivä. Kuljimme bussilla Veneton alankoalueilta ylös Dolomiiteille vaellusalueellemme Moenan kylään Fassan laaksoon. Bussissa istumisen lisäksi meillä oli ohjelmassa toki myös pari vierailukohdetta. Aamiainen oli 7.30 ja liikkeelle lähdimme kello yhdeksän.

Ensimmäiseen vierailukohteeseemme, Villa Emoon, ei ollut matkaa kuin puolisen tuntia. Villa Emo on yksi Unescon maailmanperintökohteen ”Vicenzan kaupunki ja Veneton palladiolaiset huvilat” huviloista. (Huviloita on yhteensä 24.) Andrea Palladion (1508-1580) työt, joihin hän sai innoituksensa tutkimalla tarkasti antiikin Rooman arkkitehtuuria, antavat leimansa Vicenzan kaupungille (josta ajoimme vain ohitse matkalla Venetsiaan). Niin Palladion kaupunkirakennukset kuin huvilatkin pitkin Veneton maaseutua jättivät selvän jäljen arkkitehtuurin kehitykseen. Palladion huviloissa yhdistyvät maanviljelyn käytännölliset näkökulmat ja omistajan aristokraattinen itsensä pönkittäminen. Ytimessä on talo-temppeli monumentaalisella portaikolla ja pylväiköllä höystettynä. Pylväskäytävät reunustavat sivurakennuksia, jotka alkavat heti päärakennuksen sivuilta, ja päättyvät yleensä torneihin. Symmetria ja tasapaino ovat tärkeitä.

Villa Emo rakennettiin todennäköisesti vuosina 1557-1560 ja maalattiin freskoilla vuosina 1561-1565. Sen malli on huvila-maatila: keskellä oleva (verrattain pieni) monumentaaliosa oli varattu isäntäväelle; sivusiivet oli suunniteltu kellareiksi, aitoiksi ja talleiksi; siipien päissä olevat tornit toimivat paitsi koristeina niin myös kyyhkyslakkoina; ja aina niin työntekijät kuin isäntäväkikin pääsivät suojaan sateelta tai auringolta pitkien pylväskäytävien suojiin. Palladion kyky oli täyttää asiakkaan toiveet käyttämällä edullisia rakennustarpeita, kuten tiiliä ja laastia, esimerkiksi marmorin jäljittelyyn, mutta myös pelkistämällä linjat ja muodot minimaalisiksi ja harmonisiksi käyttäen klassisia suhteita. 1700-luvun puolivälissä huvila muuttui maatilasta enemmän huvittelupaikaksi ja sen sisätiloihin tehtiin muutoksia, ja 1800-luvulla alkuperäisestä renessanssipuutarhasta tehtiin romanttinen.

Huvila on ollut välillä pitkiä aikoja tyhjillään ja sen alkuperäisestä irtaimistosta ei ole mitään jäljellä, mutta sen todelliset aarteet, freskot, ovat erittäin hyvin säilyneitä. Freskot on maalannut Battista Zelotti (1526-1579), joka toimi Venetsiassa Veronesen yhteistyökumppanina ainakin osissa Docen palatsia ja Marcianan kirjastoa. Freskoissa on kuvattuna kohtauksia Rooman mytologiasta ja historiasta sekä vertauskuvia joissa ylistetään hyveitä. Niissä on myös kuvattuna tilalla viljeltyjä tuotteita, mukaan lukien vastikään löydetystä Amerikasta tulleita uutuuksia. Huvilan rakennutti Leonardo Emo (1532-1586). Perheensä perinteiden mukaisesti hän työskenteli Venetsian hallinnossa, päätyen lopulta senaatin jäseneksi. Huvila kuului Emon perheelle 450 vuoden ajan. Vuonna 2005 se siirtyi luottoyhtiön omistukseen; sen ylläpito on hyvää PR:ää ja siellä järjestetään erilaisia tilaisuuksia.

Villa Emosta matkamme jatkui Fasol Meninin viinitilalle Valdobbiadenen alueelle. Tilan omistajat, Silvana ja Massimo De Nardo, ovat kotoisin Veneton viinialueelta, mutta asuivat monta vuotta ulkomailla työskennellen bisnes ja IT konsultteina. He päättivät kuitenkin palata juurilleen ja hankkivat Fasol Meninin viinitilan itselleen, kunnostivat sen, ja tuottavat nykyään etupäässä kuohuviiniä, proseccoa. Rypäleet kasvavat heidän omilla maillaan ja viini valmistuu heidän omissa sammioissaan, mutta kuplat lisätään siihen erikoistuneessa laitoksessa; prosessin vaatiman paineen kestävät laitteet olisivat turhan kallis investointi pienelle tilalle. Lisäksi tilalla tuotetaan hieman tavallista valkoviiniä sekä punaviiniä. Proseccot ovat nimeltään Cama (brut) ja Leonte (extra dry), omistajien valitseman kameleonttitunnuksen mukaan. Valdobbiadenen ja Coneglianon prosecco-kukkulat ovat ehdolla Unescon maailmanperintölistalle.

Sitten olikin jo lounasaika. Ajoimme samalla alueella sijaitsevaan ravintolaan, josta oli upeat maisemat. Neljän ruokalajin lounas oli oikein maittava, joten Michelin-suositustarrat eivät olleet aivan järisyttävä yllätys ravintolan ovessa.

Ruokailun jälkeen aloimmekin sitten jo nousta vuorille. Varsinaisia vierailukohteita meillä ei enää ollut, vaan ajelimme harmaan ja sateisen maiseman halki jokseenkin määrätietoisesti. Puolen tunnin tauon pidimme huoltoasemalla, jonka vieressä oli myös urheiluvälineliike ja outlet. Ostin outletista kaksi fleece-paitaa, ohuempia kuin mitä minulla oli ennestään, ja niille tulikin käyttöä vaelluksilla. Perillä Moenassa olimme kuuden korvilla ja majoituimme oivalliseen Al Parco -perhehotelliin. Hotellissa meillä oli joka ilta neljän ruokalajin illallinen useine vaihtoehtoineen, nälässä ei siis tarvinnut olla vaikka vaelluksilla olikin vain retkilounas. Majoituimme tässä hotellissa kaikki loput viisi yötä, joten matkalaukun saattoi purkaa ihan kaappiin asti.

Tiistai 7.6.2016 - Patikointia

Seitsemältä tulleen herätyksen jälkeen menin aamiaiselle puoli kahdeksalta. Lähdimme yhdeksältä bussilla noin puolen tunnin ajomatkan päässä sijaitsevaan San Pellegrinon solaan (1850 m), josta jatkoimme kävellen Val Freddan laaksoon.

Patikoimme mahtavan honka- ja kuusimetsikön halki ja alppiniittyjen läpi 2490 metrin korkeudella sijaitsevalle Forca Rossa -vuorelle. Sieltä oli upeat näkymät Dolomiittien Pale di San Martinon huipuille ja Bioisin laaksoon. Reittimme kulki vehreässä maastossa hiekkateitä ja polkuja pitkin: Ylös metsätietä. Ylös niittytietä. Ylös niittypolkua. Ylös jyrkkää niittypolkua. Ylös lumista mäkeä. Alas lumista mäkeä.

Nautimme retkilounaan vuoristomajassa ja patikoimme takaisin San Pellegrinon solaan: Alas jyrkkää mäkeä. Alas loivempaa mäkeä. Alas aivan sairaan jyrkkää mäkeä. Ylös-alas hiekkatietä. Solasta oli bussikuljetus takaisin hotelliin.

Päivän aikana näimme ainakin alppikatkeroita, kulleroita, vuorilemmikkejä, niittyalppikelloja ja vaaleajouluruusuja (helleborus niger). Muutamia eläimiäkin näkyi: vuori-/alppikauris, murmeli ja metsäkauris. Puoli kahdeksalta oli ohjelmassa vielä neljän ruokalajin illallinen.

Keskiviikko 8.6.2016 - Patikointia

Herätys puoli seitsemältä, aamiaiselle seitsemältä, ja kahdeksalta lähdimme bussilla Val Venegian laakson alkuun 1671 metrin korkeuteen.

Kävelimme kauniissa laaksossa kulkevaa patikkapolkua pitkin Campigol della Vezzanan tasankoalueelle. Sieltä jatkoimme hieman jyrkempää polkua pitkin 2170 metrin korkeuteen Segantinin alppimajalle, jolta avautui upea näkymä Cimon della Palan huipulle.

Lounaan jälkeen patikoimme takaisin alas. Pääsimme taas bussilla hotellille. Päivän aikana kävelimme helppokulkuisia hiekkateitä pitkin. Päivän bongaus oli alppinaakka.

Hotellille palasimme kolmen aikoihin. Kävin kävelykierroksella Moenassa, ja myöhemmin nautimme neljän ruokalajin illallisen.

Torstai 9.6.2016 - Moena-Bolzano-Moena

Herätys puoli seitsemältä, aamiaiselle seitsemältä ja puoli yhdeksältä lähdimme bussilla Bolzanoon.

Bolzano on Etelä-Tirolin alueen pääkaupunki, ja se oli vuoteen 1918 saakka osa Itävaltaa. Asukkaita siellä on noin 100 000.

Teimme kävelykierroksen vanhassa kaupungissa, minkä jälkeen oli vapaata aikaa. Hain Goethe-kadun varrelta pitsan ja menin syömään Walther-aukion laidalle. Ostin postikortin ja -merkin, katsastin mm. Voiton monumentin, ötzi-museon, fransisksaaniluostarin, Rathausplatzin ja tuomiokirkon, minkä jälkeen palasimme Moenaan.

Puoli kahdeksalta oli ohjelmassa jälleen neljän ruokalajin illallinen.

Perjantai 10.6.2016 - Patikointia

Herätys seitsemältä, aamiaiselle 7:30 ja yhdeksältä lähdimme bussilla Vigo di Fassan kylään.

Nousimme Ciampedie-köysiradalla Catinacciovuorelle noin 2000 metrin korkeuteen. Kävelimme kohtuullisen tasaista metsätietä Gardeccian laaksoon (1950 m), josta nousimme hiekkatietä Vajoletin vuoristomajalle (2243 m). Ruokatauon jälkeen kävelimme samaa reittiä alas. Otin pienet nokoset vuoristomajalla Gardeccian laaksossa, kun suurin osa porukastamme kiersi vaativampaa reittiä.

Köysiradan luona maistui strudel. Siellä otettiin yhteiskuva ryhmästämme ennen kuin laskeuduimme köysiradalla alas. Palasimme bussilla hotelliimme.

Hotellissa oli urakkana pakkailu ja hiusten pesu. Kello 19.15 skumppadrinkki ja naposteltavaa, minkä jälkeen neljän ruokalajin illallinen.

Lauantai 11.6.2016 - Moena-Verona-Helsinki

Herätys 6.30, aamiaiselle 7.00 ja lähtö 8.30 kohti Veronaa, ja tulimme Veronaan vähän ennen puoltapäivää.

Veronan varsinaisen kaupungin alueella asuu reilut 250 000 ihmistä, ja koko Suur-Veronan alueella lähes 800 000. Kaupunkina se on Pohjois-Italian kolmanneksi suurin, ja Venetsian kanssa se kilpailee alueen suurimman turistimagneetin tittelistä.

Aloitimme kaupunkikiertokävelyn Porta Borsarilta. Piazzalta jatkoimme Corso Porta Borsaria pitkin yrttitorille Piazza Erbelle. Viereisellä Piazza Signorilla on Veronaa keskiajalla hallinneen Scala-suvun asuin- ja hallintorakennuksia ja romaanityylinen kotikirkko Santa Maria Antica. Katsastimme vielä Julian parvekkeen ja jatkoimme Piazza Bralle. Piazzan laidalla kohoaa roomalainen amfiteatteri L'Arena, joka on Veronan oopperajuhlien päänäyttämö. Vapaa-ajan alettua kävin Mäkissä juustohampurilaisella.

Koneeseen oli bussikuljetus, ja pääsimme lähtemään kello 21.06. Koneessa tarjottiin teetä ja nautin se oman omenamustikkapatukan kanssa. Laskeuduimme Helsinki-Vantaalle 2,5 tunnin lennon jälkeen. Taksimatka kotiin maksoi peräti 56,70 euroa.

Kaikki Italian matkat

Maahakemistoon
Etusivulle