Montenegro ja Dubrovnik 23. - 28.9.2016

Olympia: Montenegro - unelma Adrianmeren vuoristossa
Matkaseurue: Emma, Aino ja Jussi

HUOM! Klikkaamalla kuvaa pääset kuvien selaukseen.

Perjantai 23.9.2016 - Helsinki-Dubrovnik-Kotor

Ainon kolmas, Emman toinen ja Jussin ensimmäinen matka Montenegroon alkoi varhain perjantaiaamuna, kun Airport Taxi tuli hakemaan meitä lentokentälle vähän viiden jälkeen. Lähtöselvitys Olympian privaattitiskill sujui j lleen sutjakkasti, ja ehdimme viel juoda l ht kahvit ennen koneeseennousua. Kone nousi ilmaan parikymmentä minuuttia myöhässä, mutta laskeuduimme mustikkamehu- ja kahvitarjoilun jälkeen Dubrovnikin kentälle kuitenkin aikataulun mukaisesti kello 10:20 eli paikallista aikaa 9:20.

Dubrovnikin lentokentältä suunnistimme suoraa päätä Montenegron rajalle, missä tuhraantuikin aikaa toista tuntia. Ajelimme Kotorinlahden rantaa Herceg-Novin kautta Kamenarin kylään, mistä jatkoimme lautalla lahden yli Lepetanen kylään. Kotorin lahden maisemat muistuttavat kauneudessaan Norjan vuonoja. Tivatin kaupungin ja vuonna 2008 valmistuneen 1637 metriä pitkän tunnelin kautta saavuimme Kotorin kaupunkiin puoli yhdeltä. Majoituimme pikaisesti Vardar-hotelliin, minkä jälkeen lounas Cattaro-hotellin kattoravintolassa maistui.

Ohjelmassa seurasi bussikyyti venetsialaisajalta peräisin olevaan Perastin kaupunkiin, jossa 16 kirkkoa ja 17 palatsia. Siellä nousimme veneeseen. Gospa od Škrpjela eli Kivien Madonna on tekosaari, jonne noin vuonna 1630 rakennettiin kirkko. Paikalla olleelta luodolta löytyi Madonnaa esittävä ikoni, mikä oli merkkinä siitä, että sinne on rakennettava kirkko. Varsin kaunis kirkko siitä tulikin.

Käylähdimme välillä hotellissa ja lähdimme sitten tutustumaan Kotorin lukuisiin aukioihin, kirkkoihin ja palatseihin. Hotellimme oli Aseaukion tuntumassa, joten aloitimme siitä. Jauhoaukiolle mennessä matkan varrella on Bizantin suvun palatsi ja Beskucan palatsi. Tarinan mukaan kreivi Jozo Beskuca ei ollut tyytyväinen nimeensä, koska Beskuca tarkoittaa taloton/koditon. Hän halusi rakentaa sata taloa, että voisi muutta sukunimekseen Stokuca (= sata taloa). Urakka jäi vähän vajaaksi eikä hän voinut näin ollen muuttaa nimeään.

Trifonin katedraalin rakentaminen aloitettiin 1100-luvulla. Vuoden 1667 maanjäristyksessä se tuhoutui, ja kun sitä korjattiin, toinen torni oli varojen puutteessa jätettävä lyhyemmäksi. Karampanan kaivo oli aikoinaan kaupungin ainoa kaivo, josta sai juomavettä. Komea barokkityylinen takorautainen rakennelma on peräisin 1600-luvulta.

Päivän ohjelma loppui illalliseen. Ravintolassa oli monia kissoja, jotka kiehnäsivät kalansyöjien jaloissa toivoen saavansa osan annoksista.

Lauantai 24.9.2016 - Kotor-Cetinje-Petrovac

Lähdimme hotellista yhdeksältä ja teimme vielä pienen kierroksen kaupungilla. Vanhaa kaupunkia ympäröi vahvat suojamuurit, joiden rakentaminen aloitettiin jo bysanttisella ajalla yli 1000 vuotta sitten. Venetsialaiset uusivat ne 1400- ja 1700-lukujen välillä. Muuri ylettyy aina 250 metrin korkeudelle merenpinnasta, ja siinä on kolme porttia, läntinen Meriportti, pohjoinen Jokiportti ja eteläinen Gurdic- eli Lähdeportti. Olimme tähän saakka käyttäneet vain 1500-luvulta peräisin olevaa Meriporttia, mutta nyt kävelimme pohjoiselle Jokiportille. Matkan varrelle jäi vielä kaupungin lukuisten kissojen kohtauspaikka Kissa-aukio.

Puoli kymmeneltä bussimme starttasi kohti korkeuksia ja Mustaa vuorta, josta koko maa on saanut nimensä. Serpentiinitiellä on mutkia enemmänkin, mutta 25 jyrkinyä on numeroitu. Tie on niin kapea, että vastaantulevia busseja pystyy ohittamaan harvoissa paikoissa. Kohtaamistilanteissa sääntönä on, että pienempi ajoneuvo väistää eli käytännössä peruuttaa levennykselle. Jos ajoneuvot ovat samankokokoisia, ylhäältä tuleva väistää, koska peruuttaminen ylämäkeen on turvallisempaa kuin alamäkeen peruuttaminen. Tie on 200 vuotta vanha insinööritaidon muistomerkki. Paikoitellen näkee, että tien rakentamiseen käytettyjä kiviä puuttuu, ja niitä onkin käytetty talojen rakentamiseen.

Lovcenin kansallispuistoon kuuluu noin 62 neliökilometrin kokoinen alue, ja montenegrolaisruhtinaan, runoilijan, soturin ja piispan Petar II Petrovic-Njegosin muistoksi Jezerski vrh -huipulle (1 657 m) rakennettu Njegosin mausoleumi on sen merkittävin monumentti. Petar Petrovic hallitsi 1800-luvulla ja kuoli vuonna 1851. Hän valitsi vuoren huipun hautapaikakseen. Mausoleumille johtaa noin 450 kivistä askelmaa, joista osa on tunnelissa. Sisäänkäyntiä vartioi kaksi naishahmoa ja haudan sisällä on vihertävästä graniitista veistetty neljän metrin korkuinen Petaria esittävä patsas. Perinteistä kansallispukua kantavan hahmon takana on vapauden vertauskuva kotka.

Mausoleumilta on näkymä sekä Cetinjen kaupunkiin että Petarin kotikylään Njegosiin, missä nautimme lounaan. Kylään on rakenteilla iso sikala, ja se on jo nyt kuuluisa savustetun ilmakuivatun kinkun tuottamisesta. Savustamisessa käytetään pyökkipuuta, joka antaa sille erityisen maun.

Seuraava kohteemme oli Cetinje, joka oli vuoteen 1918 asti Montenegron pääkaupunki. Sininen palatsi rakennettiin 1890-luvulla kruununprinssi Danilolle, ja se on nykyään Montenegron presidentin residenssi. Vuonna 2006 palatsi peruskorjattiin Norjan valtion antaman lahjoituksen turvin. Vuonna 1921 maanpaossa kuolleen kuningas Nikolan punainen palatsi muutettiin museoksi vuonna 1926. Perinteinen kuninkaallinen palatsi on nimeltään biljarda, koska siellä oli valtakunnan ensimmäinen biljardipöytä. Tämän palatsin takana on ollut luostari 1400-luvulta lähtien. Katselimme palatseja vain ulkopuolelta ja menimme sitten nauttimaan iltapäiväkahvit.

Puoli viideltä bussimme lähti kohti Adrianmeren rannikkoa. Matkalla pysähdyimme kuvaamaan Sveti Stefanin hotellisaarta, ja kohta olimme seuraavassa yöpymispaikassamme Petrovacin Monte Casa Spa & Wellness -hotellissa. Emma sai hienon ja tilavan huoneen "penthouse"-kerroksesta, kun Ainon ja Jussin oli tyydyttävä ahtaaseen luukkuun. Illallisen nautimme kaupungilla.

Sunnuntai 25.9.2016 - Skadar-järven kansallispuisto

Sunnuntai oli retkipäivä, mikä tarkoitti, että matkalaukkuja ei tarvinnut pakata aamulla. Lähdimme kuitenkin liikenteeseen bussilla tavalliseen tapaan yhdeksältä. Ajelimme vajaan 30 km:n matkan Virpazarin kylään Skadar-järven rannalle. Osa matkasta taittui tunneleissa, joista pisin oli yli neljä kilometriä.

Virpazarissa nousimme tai oikeammin laskeuduimme veneeseen ja lähdimme hiljakseen lipumaan peilityynellä Skadar-järvellä. Järveä kutsutaan myös nimellä Skutari. Sen pinta on vain kuusi metriä merenpinnan yläpuolella ja sen pinta-ala vaihtelee 370 km:n ja 530 km:n välillä. Järvestä kaksi kolmannesta on Montenegron puolella ja kolmannes Albanian puolella. Syvimmillään järvi on 44 metriä syvä. Montenegron puoleisesta osasta tehtiin vuonna 1983 kansallispuisto. Järvellä asustelee mm. kiharapelikaaneja, joita harvoin tavataan Euroopassa. Ne pysyttelivät kuitenkin poissa meidän näkyvistä, mutta tapasimme sen sijaan lukuisia pikkumerimetsoja, harmaaahaikaroita, jalohaikaroita, nokikanoja, silkkiuikkuja jne. Veneessä oli tarjolla välipaloiksi juustoa, punaviiniä, viinaksia ja munkkipalleroita, kaikki veneen kapteenin perheen valmistamia. Maistelimme myös vesipähkinöitä (Trapa natans), joita poimittiin järvestä.

Kahden tunnin veneilyn jälkeen nousimme maihin. Rijeka Crnojevican kylässä kävimme vanhalla kivisillalla, on nimetty Danilon sillaksi. Kruununprinssi Danilo rakennutti sen vuonna 1853 isänsä Stanko Petrovicin muistoksi. Oppaamme mukaan turismi on kasvamassa kovaa vauhtia Montenegrossa, ja aikaisemmin lähes arvottomat kiinteistöt menevät kaupaksi ja niistä maksetaan hyvä hinta.

Lounasaika läheni, ja tulimme erään perheen maatilalle, jossa viljellään yrttejä, vihanneksia, hedelmiä ja viinirypäleitä. Pienen tilakierroksen jälkeen saimme lounaan viineineen. Ilmakuivattu kinkku ja juusto olivat täälläkin pääosassa

Pienen hotellissa vietetyn tauon jälkeen kävimme vain kaupungilla vesiostoksilla ja myöhemmin nautimme illallisen hotellissa.

Maanantai 26.9.2016 - Petrovac-Zabljak

Jälleen oli edessä siirtymätaival, eli matkalaukut piti pakata ja ne lähtivät mukaan. Alkumatkan aina Virpazarin kylään asti ajelimme samaa reitti kuin edellisenä aamunakin. Pääkaupungin Podgorican laitamilla ohitimme entisen alumiinitehtaan. Venäläinen liikemies Oleg Deripaska osti tehtaan ja bauksiittikaivoksen vuonna 2005. Tuotannon osuus Montenegron bruttokansantuotteesta oli 40%, ja se oli maan suurin työllistäjä. Tehdas tuotti kuitenkin suuret tappiot, ja sen toiminta on sittemmin lakannut.

Liikenneonnettomuusluvut ovat Montenegrossa varsin korkeita asukaslukuun ja maan pinta-alaan nähden. Tieliikenteessä kuolee nykyään vuosittain noin 50 henkeä. Luku on pienentynyt huomattavasti huippuvuodesta 2007, jolloin sattui 122 kuolemantapausta. Näimme matkallamme vain yhden onnettomuuden, missä kuorma-auto oli tullut mutkaan turhan vauhdikkaasti ja lepäsi siinä nyt kyljellään. Teiden varsilla on varsinainen mainosten ja liikennemerkkien sekamelska. Lokakuussa on tulossa parlamenttivaalit, ja muiden mainosten lisäksi nyt on runsaasti puolueiden mainoksia. Liikennemerkkejä ei ole niiden seasta helppo huomata.

Reittimme seurasi Moracajokea ja sen jylhiä kanjonimaisemia, joita pysähdyimme välillä kuvaamaan. Päivän ensimmäinen tutustumiskohde oli Moracan ortodoksiluostari. Luostari on rakennettu vuonna 1252. Luostarikirkon vanhimmat freskot ovat 1200-luvulta, ja niissä kerrotaan profeetta Eliaan elämästä.

Luostarista ei ollut enää pitkä matka kuljettajamme kotikaupunkiin Kolasiniin. Ottomaanit perustivat kaupungin vuonna 1651. Sen keskustassa on yksi Titon ajan monumenteista (spomenik), jotka rakennettiin toisen maailmansodan taistelupaikoille 1960- ja 1970-luvuilla. Nautimme lounaan Bile-hotellin ravintolassa.

Biogradska Gora on luonnonpuisto, jossa on yksi Euroopan kolmesta jäljellä olevasta sademetsästä. Puiston pinta-ala on 54 neliökilometriä. Biogradskajärven ympäri on tehty 3,3 kilometrin mittainen polku, jonka kiersimme. Pyökkimetsä muistutti erehdyttävästi keväisen vihreää koivikkoa.

Pysähdyimme vielä kerran ennen yöpymispaikkaamme. Tarakanjonin yli vie silta, joka on rakennettu 172 metriä joenpinnan yläpuolelle. Silta valmistui vuonna 1940 ja oli silloin Euroopan pisin liikenteelle avattu betonista tehty kaarisilta. Siinä on viisi kaarta, ja sen kokonaispituus on 365 metriä. Kävelimme sillalla ja ihailimme sieltä avautuvaa näkymää kanjoniin.

Kello 18:45 tulimme Zabljakiin hotelli Durmitoriin, mistä saimme mukavan kookkaan huoneen, missä ei tarvinnut hyppiä matkalaukkujen ylitse. Omituinen sisustus oli kuitenkin täälläkin. Oli sohva ja kaksi puista nojatuolia ja työpöytä, mutta ei yhtään työtuolia. Sohvapöydän virkaa ajoivat kaksi muovirahia, joista toisesta sitten tehtiin työtuoli.

Tiistai 27.9.2016 - Zabljak-Kotor

Aamulla kello yhdeksän aurinko paistoi edelleen kauniisti, mutta lämpömittari näytti kolmea plusastetta. Zabljakin kaupunki sijaitsee 1456 metrin korkeudessa, ja kaupungin alueella on alle 2000 asukasta. Ajelimme lyhyen matkaa ensin bussilla ja kävelimme sitten 800 metriä Crno Jezero -järvelle. Durmitorin kansallispuisto on laajuudeltaan 390 km2, ja sen alueella korkein huippu on Bobotov Kuk (2522 m).

Oudolta vaikutti, että Montenegron kansallispuistoissa ei näkynyt lintuja muualla kuin Skadar-järvellä, jossa oli tavanomaisia vesilintuja. Durmitorissakin näimme ainoastaan yhden punarinnan ja järvessä muutaman tavallisen sinisorsan.

Durmitorista matkamme jatkui alas kohti Adrianmerta ja Kotorinlahtea. Pysähdyimme lounaalle Niksicin alueella olevaan Koliba-ravintolaan. Alkupaloina oli tavalliseen tapaan juustolautanen, sitten kaali-kurkku-tomaattivadillinen ja pääruokana mahdoton annos grillattua lihaa. Oli sikaa, nautaa, kanaa ja makkaraa niin mahdoton annos, että vain paikallisopas ja bussinkuljettaja jaksoivat syödä lautasensa tyhjäksi. Vaikutti aikamoiselta ruoan tuhlaukselta. Jälkiruokana oli vielä hedelmäsalaattia ja jäätelöä.

Seuraava välietappimme oli Ostrogin luostari. Se on ortodoksien suosima pyhiinvaelluskohde Bogeticin kylässä, ja se koostuu kahdesta pienestä Ostrogin vuoren lähes pystysuoraan seinämään rakennetusta kirkosta. Yläkirkko on omistettu pyhälle Basilille, jonka ihmeitätekevät jäännöksensä suojelevat matkustavaisia. Luostari sijaitsee 900 metriä Zetan laakson yläpuolella, ja sinne vie tie, jota pitkin isot bussit eivät mahdu kulkemaan. Saimmekin aika vauhdikasta kyytiä pikkubussilla, kun kuljettaja halusi näyttää, miten tiukat mutkat otetaan.

Kerran vielä pysähdyimme valokuvaamaan Adrianmeren rannikkoa ennen kuin jatkoimme Kotoriin. Siellä majoituimme Cattaro-hotelliin, joka oli taas pettymys. Ainon ja Jussin huone oli pieni koppero, ja kylpyhuoneessa oli todella paha haju, joka selvästi viittasi vaikeaan kosteusvaurioon. Kylppärin ovikin oli niin tiukka, ettei sitä saanut kunnolla kiinni. Huoneessa oli yksi laatikollinen lipasto ja yksi tuoli. Kahdelle matkalaukulle ei ollut tilaa muualla kuin lattialla niin, että ne peittivät lähes koko vapaana olevan tilan. Ja tämä oli matkaesitteen mukaan hyvätasoinen neljän tähden hotelli :( Yksin asuvan Emman huone oli tuplasti isompi, ja siellä oli kolme tuolia, pöytä ja kirjoituspöytä lipaston lisäksi. Samanlainen haju oli kuitenkin Emmankin kylpyhuoneessa. Hotelli oli kuulemma täynnä, joten emme voineet huonetta vaihtaakaan. Vähän on vielä montenegrolaisilla opettelemista vastatakseen neljän tähden haasteeseen.

Keskiviikko 28.9.2016 - Kotor-Dubrovnik-Helsinki

Aamulla oli vielä aikaa tehdä kävelykierros Kotorin kaupungissa. Etsimme jonkinlaista ruokakauppaa, jossa olisi voinut tutustua paikalliseen tarjontaan ja ehkä ostaakin jotain. Kotorin vanhakaupunki on kuitenkin niin täynnä matkamuistokrääsää myyviä liikkeitä, ettei sekaan ilmeisestikään mahdu yhtään muun alan liikettä ravintoloita lukuunottamatta. Muuten kaupunki on viehättävä kapeine kiiltelevine katuineen.

Lähdimme hotellilta puoli yhdeltätoista, ja suuntasimme bussilla kohti pohjoista - eli kiersimme Kotorinlahden sen sijaan, että olisimme ylittäneet sen lautalla kuten tullessamme. Puolentoista tunnin ajelun jälkeen tulimme Kroatian rajalle. Rajan ylitys sujui nyt joutuisammin, ja olimme Dubrovnikissa lounaalla jo kello 13.15. Lounaan jälkeen ei ollut enää mitään yhteistä ohjelmaa, joten menimme harhailemaan muurien ympäröimään vanhaankaupunkiin. Sieltäkään ei enää löydy juuri muuta kuin samanlaista matkamuistokrääsää myyviä kauppoja. Menimmekin sitten istuskelemaan Buza-baariin ihailemaan näkymää Lokrumin saarelle.

Varttia yli viisi oli määrä startata kohti lentoasemaa, mutta tunnollisesti kaikki oli paikalla jo reilusti ennen määräaikaa. Matka lentokentälle ei kestänyt kovin kauaa, ja pääsimme lähtemäänkin melkein ajoissa. Nousimme ilmaan kello 20:03, ja kolmen tunnin ja viiden minuutin kuluttua siitä laskeuduimme Helsinki-Vantaalle. Suomessa oli silloin jo vuorokausi vaihtunut. Pääsimme vielä sujuvasti Airport Taxin kyytiin ja omaan sänkyyn nukkumaan.

Kaikki Montenegron matkat
Kaikki Kroatian matkat

Maahakemistoon
Etusivulle