Constanta 29.9.2009

Kristina Cruises: Mustanmeren kierros Kristina Reginalla
Matkaseurue: Emma ja Aino

HUOM! Klikkaamalla kuvaa pääset kuvien selaukseen.







Tiistai 29.9.2009 - Constanta

Olimme lähteneet yöllä Bulgarian Nessebarista, puoli kahdeksalta näimme luotsin lähestyvän laivaa, ja olimmekin jo tulleet sataman tuntumaan. Constantan 30 km:n pituinen satama on Mustanmeren suurin ja Euroopan kolmanneksi suurin. Vedessä uiskenteli valtava määrä suuria valkoisia meduusoja.

Opastetun retken lisäksi laivalta oli järjestetty linja-autokuljetus Constantan keskustaan. Emme olleet kiinnostuneita kummastakaan, vaan kävelimme vajaan kilometrin matkan vanhaankaupunkiin. Ensimmäisenä meitä vastassa oli Pietarin ja Paavalin ortodoksinen katedraali, joka on rakennettu 1883-1885. Kurkkasimme sisään, mutta koska siellä oli menossa jokin seremonia, aioimme jatkaa matkaa. Helpommin sanottu kuin tehty. Meidät melkein revittiin sisään ja rohkaistiin ottamaan kirkosta ja sen ikoneista valokuvia. Kohta seremoniaan osallistunut pitkäpartainen nuorimies tuli haastattelemaan meitä ja kertoi tilaisuuden olevan vainajien muistoksi järjestetty. Paikalla oli vähän toistakymmentä henkilöä, pöytään lastattiin viiniä, leipiä, hedelmiä, keksiä ja muuta ruokaa. Emme päässeet lähtemään paikalta ennen kuin suostuimme ottamaan mukaan muovipussilliset ruokaa. Lopuksi vielä poseerasimme pappisoppilaan kanssa kuvissa ja lupasimme lähettää hänelle otoksia.

Kun vihdoin pääsimme lähtemään, kävelimme Ovidiuksen aukiolle. Se on saanut nimensä roomalaiselta runoilijalta Ovidius Publius Nasolta, jonka keisari Augustus lähetti tänne maanpakoon. Herran patsas seisoo aukiolla museorakennuksen edessä. Kävimme katsomassa mosaiikkeja, jotka ovat koristaneet 300-luvun lopulla rakennettua kaupunkia. Aukion ympärillä on oikea rakennustyylien kirjo.

Tarkoituksenamme oli löytää turistitoimisto tai kirjakauppa, josta olisimme saaneet kartan. Meitä ei kuitenkaan onnistanut ja talsimme vain Tomis-bulevardia, joka vaikutti tylsältä pääkadulta, mutta jonka varrella oli joitakin mielenkiintoisia rakennuksia kuten kirkkoja ja oopperatalo. Istahdimme välillä kahville/kaakaolle

Kahden aikaan olimme valmiita palaamaan laivalle. Kävimme vielä katsomassa rannalla olevaa jugend-tyylistä kasinoa, joka on rakennettu maailmansotien välissä, mutta se vaikutti kovin hylätyltä. Pari vuotta sitten siellä oli vielä toiminut ainakin ravintola.

Laivalle päästyämme kävimme tuhlaamassa Navigare-lounasbaarissa yhden illalliskupongin. Olimme todenneet, että meidän ei olisi kannattanut hankkia 119,50 euroa maksaneita ateriapaketteja, koska emme käyneet läheskään joka ilta syömässä, ja lounaan sai laivalla 6,50 eurolla. Matka jatkui kohti Ukrainan Odessaa.


Kaikki Romanian matkat

Maahakemistoon
Etusivulle







© Aino Ilkkala